Makuasioista sopii kiistellä – Miltä uutuuslajikkeet maistuvat?

  Kysymykset ja vastaukset, Lajikeuutiset, Luokittelemattomat

Peruna on aina hyvää. Kastikkeesta se riippuu. Makuasioihin liittyviä latteuksia riittää. Silti maku on yksi kysytyimmistä seikoista, kun markkinoille ollaan tuomassa uutta perunalajiketta. Vastaus voi olla omakohtainen kokemus, sensoritieteellinen fakta tai yksinkertaisesti: ”Hyvältähän se maistuu”.

HZPC:n tutkimusasemalla tehdään uraauurtavaa työtä perunan maun tunnistamiseksi. On paneeleja, kemiallisia sensoreita ja geenimarkkereita. Uusien lajikkeiden mausta tiedetään vuosi vuodelta enemmän jo etukäteen. Toistaiseksi paljon on myös kokemusperäisen tiedon varassa. Siksi vertailukelpoista faktaa ei totta puhuen ole aina tarjolla.

Avanti pyrkii Timon rinnalle

Timo on useimpien mielissä viljelyvarmuudessaan ja tunnettuudessaan varhaisperunoiden ykkönen. Se ei ole varsinkaan avomaalla kaikkein satoisin lajike, mutta antaa lähes aina varsin hyvän tuloksen.

Timon maku on tuttu ja pidetty. Asia sai alkukesällä vahvistusta esimerkiksi Neitsytperunafestivaaleilla Turussa.

Asialla oli nuorten ammattikokkien raati. Sokkomaistelussa he valitsivat Timon herkullisimmaksi varhaisperunaksi. Mukana oli puolen tusinaa muuta ehdokasta.

Timon rinnalle pyrkivä Avanti on varhainen uutuuslajike. Sitä viljeltiin tänä keväänä ja kesänä Suomessa noin 30 hehtaarin verran. Palaute on viljelyn laajentuessa ollut edelleen yhtä positiivista. Etenkin se tärkein, eli nopeus, näyttää yhä olevan Timon ja Carreran tahdissa.

Myös Avantin maku sai jo tänä kesänä osakseen tunnustusta. Avanti jäi Ylen tuottamassa maisteluhetkessä nuorten kuluttajien arvioissa vain täpärästi Annabellen taakse. Peruna-video löytyy Yle Areenasta hakusanalla Avanti.

Sunita ja Colomba vuoden ympäri

Jos Timo, Carrera ja Avanti ovat puhtaasti varhaisperunoita, tulee seuraava aalto jo pian perässä. Colomba, Annabelle ja uutuuslajike Sunita valmistuvat seuraavina.

Colombaakin viljellään harson alla. Sen katteenalainen pinta-ala on Suomessa noin 40 hehtaaria. Se on noin kymmenesosa Timon vastaavasta lukemasta. Colomban varsinainen pääsato ”kypsyy” vasta hiukan myöhemmin kesällä.

Kun makuasioista puhutaan, on Colomba mielenkiintoinen tapaus. Colomban 1 kg nimikkopussi myy varsinkin pääkaupunkiseudulla kuin häkä. Kuluttajat antavat siitä ennennäkemättömän paljon positiivista palautetta. Toisaalta moni on lajikkeesta myös vastakkaista mieltä.

Yksi vaihteluun vaikuttava tekijä vaikuttaa olevan vanha tuttu typpilannoitus. Kyselymme perusteella Colomballe annetaan 35—100 kiloa typpeä hehtaarille. Näiden lohkojen typpivarannoista liukeneva määrä on lisäksi 5—120 kiloa hehtaarilta. Vaihtelua erien välille muodostuu paljon. Matalla typellä Colomban maku ei jää talvella ”varhaisperunamaiseksi”.

Sunita on Colomban tyyppinen uutuuslajike. Se on Colombaakin keltamaltoisempi, ja sen tärkkelyspitoisuus on Colombaa korkeampi.

Sunitan maku nousi keskusteluun talon sisällä jo testausvaiheessa, kun lajike vielä kulki jalostuslinjanimellään BIW 02-82. Makuraadeissa Sunitan maku tuotti erityisen tasaisesti myönteisiä lukuja. Esimerkiksi Saksassa yksi kaupan keskusliikkeistä poimi Sunitan listoilleen jo hyvissä ajoin nimenomaan maun vuoksi.

Sunitan aurinkoon viittava nimi annettiin ajatuksella ”auringon maku perunassa”. Kannattaa maistaa.

Annabelle kasvamassa ilmiöksi

Annabelle on tietenkin vaikea sivuuttaa, kun puhutaan perunan mausta. Ja perunalajikkeista ylipäätään. Lajike on tällä hetkellä Suomen kuudenneksi viljellyin peruna.

Etenkin SOK:n ja Keskon aloitteista Annabellea löytyy omassa nimikkopussissaan melkeinpä kaupasta kuin kaupasta. Lajikenimellä myytävät pakkaukset tuntuvat viimeiseltä askeleelta kohti Siiklin ja Puikulan tyyppistä pysyvää asemaa suomalaisissa ruokapöydissä. Sama näkyy ilmeisesti näin kesä-aikaan myös toreilla: ”Torikauppias varmasti kuristaisi minut, jos yhtäkkiä en Annabellea viljelisikään”, arveli hiljattain eräs perunanviljelijä havainnollisesti.

Annabellen maku on jotain erityistä. On silti huomattava, että maun ohella lajike on myös muulta keittolaadultaan poikkeuksellisen vakaa. Mukulasta, perunaerästä ja vuodesta toiseen. Tämä luotettavuus on kuluttajalle kaikki kaikessa.

Talentine tuo omat vahvuutensa

Annabellen, Siiklin ja Nicolan rinnalle on toivottu ruvenkestävää ja maltokaariviruksen kestävää lajiketta. Tähän tarpeeseen etsitään vastausta Talentine-lajikkeesta.

Talentine antoi Lohtajan ja Dagsmarkin koekentillämme lupaavia näyttöjä jo vuosikymmenen alussa. Silloin katsoimme, että markkinoilla ei ole tilaa monelle samantyyppiselle lajikkeelle. Annabellen menestyksen myötä tilanne on muuttunut.

Hiukan vanhempana lajikkeena Talentinen makua on tieteellisin keinoin tutkittu vähemmän kuin tämän päivän uutuuksia. Lajike on Ranskassa läpäissyt niin sanotun chair ferme -testauksen. Sen ansioista sitä on siellä lupa markkinoida ”kiinteän herkkuperunan” nimissä.

Noblesse ja Salinero ”yleiseen”

Noblesse ja Salinero ovat pääsadon yleisperunalajikkeita. Ne muistuttavat muodoltaan ja ulkoasultaan toisiaan. Lajikkeet erottaa selkeimmin tärkkelyspitoisuus ja jauhoisuus. Noblesse on hieman jauhoinen yleisperuna. Salinero on vielä pykälän verran jauhoisempi. Noblesse on osoittautunut toimivaksi lajikkeeksi myös kuorinnassa. Salinerosta kokemuksia ei vielä juuri ole.

Noblesse on Annabellen ja Colomban viitoittamalla tiellä HZPC:n päälajikkeita Saksassa. Sen makua on eritelty laajoin tutkimuksin. Maukkaan Noblessen laajempi makuprofiili löytyy tästä linkistä.

Salinero ei ole laajalti tutkittu lajike. Se ei itse asiassa myöskään HZPC:n lajike, vaan se on valikoitunut valikoimiimme hollantilaisen Stetin listoilta. Se on keltaisin peruna, jonka olemme milloinkaan tuoneet markkinoille. Maku on yhtä lailla voimakas. Jos Salineron viljely lähtee onnistumaan toivotulla tavalla, maku ei tule sen menestystä estämään.

Challenger maistuu hyvältä

Challenger on Annabellen tavoin jo vakiintunut lajike suomalaisessa ruokaperunatuotannossa. Satoisuus, ruvenkestävyys ja lähes täydellinen maltokaariviruksen kestävyys, siinä Challengerin vahvuuksia. Se on muusiperuna vailla vertaa, eikä kaipaa kauhakaupalla voita päällensä. Siinäpä tutkimustulosta kerrakseen.

Osa muistaa, että Challenger valittiin suurkeittiöemäntien seminaarissa parhaimman makuiseksi perunaksi jo vuonna 2015.

Lajikkeissa on eroa maunkin suhteen. Edellisen aukeaman taulukkoon on koottu muita eroja. Ne kaikki riippuvat monesta asiasta, mutta maku lienee se kaikkein monimutkaisin. Keskustelu jatkukoon!

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.