Annabelle – Koko perheen uusi suosikkiperuna

  #Annabelle, Lajikeuutiset

Annabelle on yksi Suomen suosituimmista perunalajikkeista. Sitä viljellään kesällä 2018 Suomessa lähes 700 hehtaarin pinta-alalla, josta noin 10 % on harson tai muovikalvon alla kasvatettavaa varhaisperunaa. Annabellen suosio perustuu ennen kaikkea erityiseen, kermaisen pehmeään perunan makuun. Pidetty lajikenimi sekä sopivasti erottuva muoto lisäävät lajikkeen tunnistettavuutta. Kuluttajat, kauppa ja tukkurit tuntevat laadukkaan Annabellen yhä useammin nimeltä, ja markkinoilla on jo useita eri pakkaajien tuottamia Annabellen lajikenimellä myytäviä tuotteita.

Viljelyssä Annabelle on

  • nopeakasvuinen
  • runsasmukulainen
  • erittäin satoisa lajike

Annabelle kestää istutuksen kylmäänkin maahan, ja ehtii siten myös varhaisperunaksi. Sitä on kuitenkin oltava saatavilla ympäri vuoden, sillä sen maku ja keittolaatu säilyvät varastoinnissa erinomaisesti, ja kuluttajat ovat tottuneet Annabelleen myös talvella.

 

Maku ja käyttölaatu erottaa muista perunoista

Annabellen tummankeltainen malto pysyy keitettäessä täydellisesti koossa. Keittokokeissa yli 200 erän jälkeen yksikään erä ei ole jäänyt vetiseksi eikä toisaalta yksikään erä ole luiskahtanut yleisperunaksi. Keittotyyppi on siis erittäin vakaa, jopa Annabellen toista vanhempaa eli Nicolaa vakaampi.

Annabelle säilyy kypsennyksen jälkeen poikkeuksellisen pitkään ilman keittotummumista tai harmaantumista.

Kun yhtälöön lisätään Annabellen aivan erityisen hyvä maku, saatetaan helposti puhua markkinoiden laadukkaimmasta kiinteämaltoisesta perunasta.

 

Viljelyssä nopeakasvuinen ja runsassatoinen peruna

Annabellen aikaisuus vaihtelee eri osissa Suomea siten, että aivan etelässä kasvurytmi lähentelee Hankkijan Timon rytmiä, kun taas pohjoisempana sato valmistuu hieman myöhemmin, esimerkiksi Rikean ja Veloxin tahdissa.

Annabellen viljely ei onnistu millä hyvänsä lohkolla, sillä lajike on arka perunaruvelle, eikä ole erityisen kestävä maltokaariviruksen oireita vastaan. Pahoin saastuneilla lohkoilla maltokaarioireita ilmaantuu, vaikka oireet ovatkin Annabellellä tyypillisesti pinnallisia. Ne eivät herkästi läpäise mukulaa, toisin kuin esimerkiksi Nicolalla ja monilla muilla lajikkeilla.

Huom. Annabellen heikkoudet ovat ruvenarkuus sekä keskinkertainen maltokaarten kestävyys. Valitse lohko sen mukaisesti. Kastelu ehkäisee ruven parhaiten. Kuivalla lohkolla pH on turvallisinta olla 6,0 tai happamampi.

Y-viruksen ja bakteeritautien kesto ovat Annabellellä erittäin hyvät. Annabelle soveltuu myös luomutuotantoon.

 

Mukulat pitkänomaisia ja osin käyriäkin – silti kiitetty kuorimoperuna

Annabellen muoto on kaunis. Pitkänomaiset mukulat ovat kokolajittelussa pyöreitä hankalampia, ja Annabellekin saattaa lajittelussa tukkia seuloja. Useimmat lajittelijat ovat säädettävissä niin, että pitkäkin mukula jatkaa matkaa takertumatta. Annabelle on erittäin käsittelynkestävä peruna, ja kestää siksi moitteetta rajumpaakin lajittelua.

Kuorimoilla muoto saattaa heikentää saantoa, mutta toisaalta Annabellen käsittelynkestävyys ja hyvä sisäinen laatu nostavat silti saannot korkeiksi myös kuorinnassa.

Kuoritun tuotteen laatu on erityisen hyvä, ja loppukäyttäjiltä on lupa odottaa positiivista palautetta. Suora positiivinen palaute ei ehkä peruna-alalla ole kaikkein tyyppillisintä, mutta Annabelle on lajike, jota palataan kehumaan.

Lue lisää Annabelleen liittyviä artikkeleita

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.