InZpire: Perunoita toisella tavalla

  HZPC Kantaperuna, Perunalehdet, Uutiset

Useimmat pitävät perunaa perinteisenä perusruokana. Kuinka voisimme innostaa ihmisiä käyttämään enemmän perunaa ja myös käyttämään perunaa uusilla tavoilla? HZPC:n asiakaslehti InZpire kysyi asiaa Gwen Rassemusselta, joka kehittää uusia ruokaohjeita pariisilaiselle S’cuiz in -ravintolalle. Rassemusse ja S’cuiz in kehittävät reseptejä HZPC:n uusille lajikkeille, kuten uusille värikkäille Perupaksille, ja puhuvut mielellään perunan kulutuksen lisäämisestä.

Peruna voi olla myös yllättävä elementti

”Yritän työssäni käyttää perunoita hiukan eri tavalla kuin mihin on totuttu. Ranskassa on jatkuvasti meneillään ruokatrendejä, kuten juuri nyt laadukkaat, kulinaariset hampurilaiset. Olen alkanut valmistaa hampurilaissämpylät värikkäistä perunoista. Idena on, että haluamme tarjota ihmisille jotain, mitä he eivät osaa odottaa, jotain yllättävää. Perunoiden käyttö trendikkäissä ruuissa antaa myös ihmisille mahdollisuuden suhtautua perunoihin hiukan eri tavalla.”

Peruna on tiedostavan ihmisen raaka-aine

”Mielestäni yksi tämän hetken tärkeimmistä ruokatrendeistä on paikallisten tuotteiden ja reilun kaupan tuotteiden käytön lisääntyminen. Ihmiset tekevät yhä tietoisempia valintoja. Kuluttajat kiinnittävät huomiota siihen, kuinka tuotteet on valmistettu ja mistä ne tulevat.”

”Ekologista näkökulmaa painottavien ihmisten ohella toinen kasvava ryhmä ovat ihmiset, jotka noudattavat tiettyä erikoisruokavaliota, kuten keliaakikot tai kasvissyöjät. Peruna on näille ryhmille ihanteellinen vaihtoehto etenkin monipuolisuutensa ansiosta. Perunasta voi valmistaa pääruuan, mutta se käy hienosti myös sidosaineeksi tai jauhojen sijasta leivontaan. Minulla on esimerkiksi herkullinen suklaamuffinien resepti, jossa käytetään perunaa.”

Peruna on ihanteellinen raaka-aine ihmisille, jotka eivät voi käyttää gluteenia. Samoin kasvissyöjille.

Perunan käytännöllisyydessä on parantamisen varaa

”Uskon, että peruna-ala voisi edistää perunan menekkiä keskittymällä perunan käytännöllisyyteen. Onhan tunnettua, että perunoiden kuoriminen ja pitkähkö kypsennysaika on monelle ongelma. Yhä fiksummilla tuotteilla voitaisiin helpottaa perunoiden käsittelyä keittiöillä ja kodeissa. Tässä yhteydessä perunaa on hyvä ajatella myös yhtenä valmistusaineista, ei pelkästään lopputuotteena.”

”Värikkäät kasvikset, kuten porkkanat, punajuuret ja retiisit ovat nyt trendikkäitä. Värikkäät perunat ovat vielä aika lailla tuntematon asia. Ne ovat kyllä houkuttelevia ja kiinnostavia kuluttajillekin, mutta saatavuus on vielä melko heikkoa.”

”Minulle ruuanlaiton ammattilaisena värikkäät perunat ovat kuin värikynät lapselle, joka on koko ikänsä piirtänyt pelkällä lyijykynällä. Ne antavat ateriaan hauskan piristeen. Eivätkä vain värinsä puolesta, vaan myös makunsa ja rakenteensa vuoksi. Kaksiväriset perunat ovat omia suosikkejani. Niillä lopputulos on aina erilainen riippuen siitä, miten päin perunan pilkkoo tai viipaloi.”

Perunat ovat edullisia, sekin on vahvuus

”Minulta pyydetään yhä enemmän edullisemman budjetin ruokaohjeita. Peruna on silloin hyvä vaihtoehto. Kun perunaa käyttää luovasti, saa hyvää ja terveellistä ruokaa edullisesti.”

Lue muut uuden InZpire-numeron suomenkieliset artikkelit Tästä linkistä
Lue lisää värikkäistä perunoista (englanniksi) Tästä linkistä
Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.