Colomba Dagsmarkin ykkönen myös kuumana kesänä

Dagsmarkin Korsbäckissä järjestettiin elokuun lopulla jo kymmenettä kertaa ProAgrian kenttäpäivä. Tapahtumassa päästiin tutustumaan lajike-esittelyyn, johon lajikkeiden edustajat olivat [...]

Sunitan laajemmat viljelyohjeet julkaistu

Sunita on aikainen ja kirkaskuorinen pääsadon lajike, joka soveltuu niin pesuperunaksi kuin kuorintaan. Sunitan viljely on yksinkertaista.

Makuasioista sopii kiistellä – Miltä uutuuslajikkeet maistuvat?

Peruna on aina hyvää. Kastikkeesta se riippuu. Makuasioihin liittyviä latteuksia riittää. Silti maku on yksi kysytyimmistä seikoista, kun markkinoille ollaan tuomassa uutta perunalajiketta. [...]

Kevään 2019 siemenperunat nyt tilattavissa

Peruna kasvaa kohisten ja pääsadon nostot lähestyvät jo kovaa vauhtia. Nyt on ehkä sopiva aika miettiä jo hetki ensi kauden siemenperunoita. Homma helpottaa toivottavasti osaltaan hiukan se, että [...]

Noblessen viljelyohjeet tiivistettyinä

Keväällä 2018 julkaistu lajikeoppaamme piti sisällään uusitut, tiivistetyt viljelyohjeet myös uusille lajikkeillemme. Noblessen voimakas juuristo hyödyntää pellon ravinteet, ja kasvusto on [...]

Sunitan viljelyohjeet tiivistettyinä

Keväällä 2018 julkaistu lajikeoppaamme piti sisällään uusitut, tiivistetyt viljelyohjeet myös uusille lajikkeillemme. Sunitan viljelyssä tärkeintä on huomioida lajikkeen harvamukulaisuuden [...]

Pinkit perunat saapuvat Suomeen

Suomessa viljellään kesällä 2018 ensimmäistä kertaa kokonaan punaisia perunoita. Mulberry Beauty on hämmästyttävä uutuuslajike, jonka kuori, mutta samalla myös malto ovat läpeensä punaiset.

Ja maukkain varhaisperuna on…

Turun Neitsytperuna festivaaleilla 15.-16.6.2018 on jälleen juhlittu varhaisperunaa. Tapahtumassa järjestettiin leikkimielinen perunan makukilpailu, jossa maistajina toimi Young Chefs club. [...]

Varhaislajikkeiden esittely Merimaskussa 27.6.2018

Tervetuloa tutustumaan aikaisiin perunalajikkeisiin Merimaskuun (Vähäniementie 10) ke 27.6.2018 klo 12!

”Antioksidantti-peruna” kasvaa puutarhoissa

Terveyttä edistävien antioksidanttien värittämät erikoisperunat ovat saapuneet hyvin varustettuihin puutarhamyymälöihin kautta maan. Kyseessä on perunalajike nimeltä Violet Queen. Se muodostaa [...]