Varhaiset suosikit ”testipenkkiin” Merimaskussa

  #Annabelle, #Carrera, #Colomba, #Jessica, #Timo, Lajikeuutiset, Luokittelemattomat, Uutiset

Kantaperunan lajikekokeiden istutukset saatiin käyntiin viime viikolla Merimaskussa. Kuuluisan Naantalin auringon alle, juuri ja juuri ruodasta sulaneeseen maahan istutettiin varhaislaijkkeiden koekenttä.  Koeruudut istutettiin käsin normaalin varhaisperunan lomaan. Päivän päätteeksi kentän päälle vedettiin ympäröivän varhaisperunan tapaan kasvua jouduttava kate. Tarkka istutuspäivä oli keskiviikko 13.4. Vikkelimmät lajikeet siis ehtivät mainiosti juhannuspöytään.

Avanti ja Talentine haastavat, Jessicasta ja Sunitasta lisätietoa

Tärkeimpänä verrokkina kokeeseen asetettiin itseoikeutetusti TimoBOR. Mielenkiintoisista uutuuksista etenkin keltamaltoisen Avantin toivotaan ehättävän kasvurytmissä Timon rinnalle tai jopa edelle. Lady Felician ja Carreran risteytyksenä syntyneen Avantin kotimainen siementuotanto aloitetaan tulevana kesänä.

Jo suosioon noussutta nopeakasvuista ja kylmän maan sietävää Annabelleä kirittää kokeessa uutuuslajike Talentine. Talentinen ruvenkestävyys, maltokaariviruksen kestävyys sekä etenkin perunaseitin mukulaoireiden kestävyys ovat osoittautuneet aiempien vuosien kokeissa harvinaisen hyviksi. Talentinesta toivotaan haastaajaa Annabellelle ja Nicolalle.

Merimasku rajattu kädet3

Mukana kokeessa on myös uutukainen yleisperuna Jessica. Jessica lukeutuu tärkkelyspitoisuutensa ja jauhoisuutensa puolesta pääsadon puolelle ja kasvaa nopeasti, mutta sen varhaisuudesta ei ennen nyt tehtävää koetta ole pohjoisissa kasvuoloissa tarkkaa tietoa. Jalostajan kokeissa se on etelämpänä Euroopassa ollut yksi viime vuosien kaikkein nopeimmista lajikkeista.

Vastaava tilanne on Sunitalla, joka jalostajan tietojen mukaan kestää erityisen hyvin kylmää maata, mutta jonka kasvunopeudesta pohjoisen valossa ei ole tarkkaa tietoa.

Timo yhä ehdoton ykkönen

Timo hallitsee sitkeästi Suomen varhaisperunamarkkinaa. Varsinais-Suomessa Timon osuus kaikesta katteenalaisesta varhaisperunanviljelystä oli kesällä 2015 MMM:n tilastojen mukaan hieman yli 70 %, joka vastaa noin 300 hehtaarin varhaisviljelyä. Toista sijaa viljelypinta-aloissa pitää Siikli 165 hehtaarin eli 12 % osuudellaan.

Tuoreemmista tuttavuuksista Solistin osuus alueen katteenalaisesta viljelystä on 5,2 %, herkkuperuna Annabellen osuus 4,2 % ja Carreran 3,8 %. Kärkiviisikon takana sijoja 6-9 pitävät tutut Arielle, Rikea ja Nicola sekä uutuuksista Colomba, kukin noin 1 % markkinaosuudella.

Varhaiskenttää tullaan käyttämään myös lajike-esittelykenttänä alkukesän peltopäivillä yhdessä Hankkijan kanssa.

Kiitämme jo tässä vaiheessa varsinaiset viljelytoimet hoitavan tilan väkeä!

Lue lisää

varhaisperuna Avantin lajikeominaisuuksista

Stetin sivuilta (ENG)
Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Not readable? Change text. captcha txt