Paljonko tarvitaan vettä?

  Uutiset

YK:n Kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco on selvittänyt, paljonko eri ruoka-aineiden tuottamiseen kuluu vettä. Peruna on tunnetusti yksi kaikkein säästeliäimmistä ruokakasveista.

Esimerkiksi suosittuun tuontilisäkkeeseen riisiin verrattuna kotimainen peruna kuluttaa alle viidesosan riisin tarvitsemasta vesimäärästä. Lihantuotantoon kasviksia, varsinkaan perunaa, on turha edes verrata. Ero on monikymmenkertainen.

Peruna on tulevaisuuden kasvi etenkin alueilla, joilla vesi on niukka luonnonvara.

Paljon vettä

Lue lisää artikkeleita perunan hyvyydestä

Viimeisiä viedään!

Mikäli mietit, vieläkö tilata siemenperunaa, niin älä mieti kauan, sillä viimeisiä siemenperunoita viedään parhaillaan!

Muutoksia Kantaperunan organisaatiossa

Reilut kahdeksan vuotta Kantaperunaa luotsannut toimitusjohtaja Mika Kauppinen siirtyy kevään mittaan uusiin haasteisiin. Yhtiössä on parhaillaan käynnissä seuraajasuunnitelman laatiminen. Mika on tiimin tukena prosessissa ja lopettaa työt Kantaperunassa kevään 2024 aikana. Tiedotamme lisää, kun asia etenee.

Siemenperunoiden toimituskausi on alkanut!

Siemenperunalajittelumme ovat käynnistyneet joutuisasti ja eriä valmistuu jatkuvasti. Toimituksia lastataan sekä kotimaahan että vientiin. Saatavuustilanteemme elää lajitteluiden mukaan koko ajan. Lajitteluista on saatu hyviä uutisia ja joitakin loppuunmyytyjä lajikkeita onkin vapautunut jälleen myyntiin!

Joulu on taas! Joulu on taas!

HZPC Kantaperuna Oy haluaa toivottaa rauhallista joulunaikaa ja yhä parempaa onnea vuodelle 2024! Lämmin kiitos asiakkaille sekä yhteistyökumppaneille kuluneesta kaudesta. Tänä vuonna ohjasimme joulukorttimuistamiset MIELI ry:n tärkeään työhön nuorten mielenterveyden parissa. Olemme auki normaalisti myös joulun välipäivinä klo 8-16.

TYRNÄVÄN OPEN DAY 1.11.2023!

Tervetuloa OPEN DAY -tapahtumaan! Tyrnävällä pidetään Siemenperunatalojen ovet avoinna 1.11.2023 klo 10-14. Tervetuloa HZPC Kantaperunan tiloihin (Leppiojantie 11) tutustumaan sekä uusiin että vanhoihin perunalajikkeisiin. Lajikkeiden ja hyvän seuran lisäksi tietoa tarjolla muun muassa tietoa teknologian hyödyntämisestä viljelyssä, koneista ja laitteista sekä perunamarkkinasta Suomessa ja Euroopassa.

Hinnastomme kaudelle 2023-2024 julkaistu!

Siemenperunahinnastomme kaudelle 2023-2024 on julkaistu. Tuotantoalueellamme viljelyolosuhteet ovat olleet oikein hyvät kuluneena kesänä ja syksynä. Kesäkuun oli tavallista kuivempi, mutta heinäkuussa tilanne korjaantui. Loppukesän ja syksyn kovat rankkasateet eivät onneksemme yltäneet High Grade alueelle. Siemenperunoiden laadusta on siis lupa odottaa erinomaista!

Nimitysuutinen

Samuli Läspän ollessa sairauslomalla, myyntipäällikön tehtäviä HZPC Kantaperunassa hoitaa tällä kaudella Nina Louet-Kylmänen. Nina siirtyi 1.10.2023 Kantaperunan myyntipäälliköksi kiinteistöalan myyntitehtävistä. Peruna-ala on hänelle kuitenkin tuttuakin tutumpi, sillä Ninalla on lähes 20 vuoden monipuolinen työkokemus perunan parissa.

32. Tyrnävän perunamarkkinat lauantaina

Lauantaina 30.9.2023 vietetään Tyrnävällä perinteisiä Perunamarkkinoita, nyt jo 32. kerran. Markkinoilla on monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille! HZPC Kantaperuna Oy on mukana siementalojen yhteisellä pisteellä Tyrnävä-pihalla.

Kenttäpäivät ti 22.8. ja ke 23.8.2023

Perunalajikkeisiin pääsee jälleen tutustumaan kenttäpäivien merkeissä Jepualla ti 22.8. ja Lapväärtissä ke 23.8. Perunantuottajien peltopäivät ovat oiva tilaisuus päästä vaihtamaan kuulumisia alan toimijoiden kanssa ja tutustumaan uusiin lupaaviin perunalajikkeisiin.

Lupaava Libra vakuutti jälleen!

HZPC Kantaperuna Oy jatkoi uuden varhaisperunalajikkeen etsintää tänäkin kesänä. Varhaislajikkeiden koekenttä istutettiin Uuteenkaupunkiin huhtikuussa ja nostettiin 60 päivää myöhemmin. Aikaisemmissa varhaislajikekokeissa vakuuttavasti menestynyt HZA 11-3013 on saanut nimekseen Libra. Libra vakuutti myös tänä kesänä voittaen satoisuudessaan jopa huippusatoisan Colomba-lajikkeen! Uutuuslajike Libra näyttää suoriutuvan hyvin Suomen olosuhteissa ja soveltuvan varhaistuotantoon.

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Not readable? Change text. captcha txt