Colomban ja Carreran viljelyohjeet

  #Carrera, #Colomba, Lajikeuutiset, Luokittelemattomat, Perunanviljely
Uutuuslajike Colomban ja jo tutumman Carreran tarkempia viljelyohjeita on toivottu. Syksyn 2013 lajikeoppaaseen koottiin pääkohdat kummankin lajikkeen viljelyä varten. Opas on ehkä hyvä vilkaista läpi vielä ennen istutuksiin ryhtymistä.

Nyt voit ladata alta lisäksi tuoreemmat viljelyohjeet. Asiat ovat osittain samoja, mutta jonkin verran on lisätty yksityiskohtia, joita lajikeoppaaseen ei syksyllä saatu mahtumaan. Toivomme että ohjeista on hyötyä.

Varhaisia lajikkeita, joita voi käyttää läpi talven

Colomba ja Carrera ovat kumpikin kasvurytmiltään varhaisia lajikkeita, jotka istutusajankohdasta riippuen soveltuvat joko aivan ensimmäisiin varhaisperunatoimituksiin tai pääsadon yhteydessä istutettuina aikaisiksi kesäperunoiksi. Kumpikin lajike säilyttää lisäksi ominaisuutensa myös varastoinnissa.

Sekä Colomba että Carrera toimivat siis hyvin koko perunakauden ajan aina varhaisesta päästä ylivuotiseksi saakka. Colomban osalta pitkän varastoinnin esteeksi saattaa joissakin tapauksissa muodostua hento itämislepo, joka voi kevään korvalla murtua. Carreran itämislepo on syvempi, eikä itäminen varastossa ole normaalioloissa ongelma.

Carrera tekee yhtä kasvia kohden keskimäärin vähemmän mukuloita kuin Colomba, ja on sitä myöten mukulanmuodostukseltaan hiukan Colombaa nopeampi. Ruvenkestävyys on Colomballa erinomainen, esimerkiksi Nicolaa ja Veloxiakin parempi. Myös Carrera kestää hyvin rupea, sen kestävyys on esimerkiksi Challengerin luokkaa.

Colomba vahvempi rupea ja maltokaarta vastaan, Carrera kestää lehtiruttoa

Maalajeista Colomba suosii kevyitä maita, kun taas Carrera tuottaa kauniimman sadon hiukan raskaammilla mailla. Maltokaariviruksen riivaamille lohkoille soveltuu paremmin Colomba, joka näyttää kestävän virusta erittäin hyvin. Carrera on arempi, ja pahoin saastuneilla lohkoilla se ottaa kyllä itseensä, vaikka paremmilla lohkoilla kohtuullisen hyvin kestääkin.

Karkeilla hietamailla Carreran typpilannoitukseksi sopii 50 – 60 kg/ha. Colomba hyötyy korkeammasta typpilannoituksesta. 65 – 75 kg/ha on sopiva, eikä korkeampikaan välttämättä liikaa.

Lue tarkemmin

Colomban typpilannoituksesta

tästä artikkelista

Toisin kuin moni varhainen lajike, Carrera kestää hyvin lehtiruttoa. Varhaistuotannossa rutontorjuntaa ei yleensä tarvitse tehdä Carreralle ollenkaan. Colomba on arempi rutolle, ja vaatii etenkin pääsadon yhteydessä tuotettuna normaalin rutontorjunnan.

Maukkaita ja laadukkaita perunoita – Colomba on myös muusiperuna

Loppukäyttäjän kannalta kumpikin lajike ovat maultaan tutkitusti hyvin pidettyjä. Carrera on ensisijaisesti näyttävä ja maukas ruokaperuna. Colomba on sitä myös, mutta Colomban käyttölaatu ja esimerkiksi tummumisominaisuudet yltävät myös suurkeittiö- ja eineskäytössä aivan huippulaatuun.

Keittotyypiltään sekä Carrera että Colomba ovat keitettäessä kiinteitä eli pysyvät moitteetta koossa. Kummallakin kypsä malto on kuitenkin suutuntumaltaan ja käyttötarkoituksiltaan selkeämmin yleisperunan tyyppinen. Colomba on kaksikosta hieman irtonaisempi, ja se soveltuu matalasta tärkkelyspitoisuudestaan huolimatta ihmeen hyvin myös muusiperunaksi.

Avaa tarkemmat viljelyohjeet klikkaamalla kuvia (PDF):

Carreran_ohje_pikkukuva   Colomba_ohje_pikkukuva

 

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Not readable? Change text. captcha txt