Suurkeittiöemännät: Challenger on paras peruna

  #Challenger, Luokittelemattomat

MTT:n koordinoima Peruna Paremmaksi -hanke järjesti elokuun lopulla suurkeittiöemännille suunnatun perunaseminaarin. Seminaarissa tutustuttiin perunalajikkeisiin parinkymmenen lajikkeen esittelykentällä ja käytettiin puheenvuoroja perunan käyttölaadusta ja käyttökokemuksista.

Maa- ja kotitalousnaiset valmistelivat seminaarin lomassa perunanmaistelun, jossa seminaariväki maistoi ja arvosteli yhdeksän perunalajiketta. Maistelun voittajaksi nousi jauhoisten yleisperunoiden sarjan Challenger.

Vertailuun arvottiin lajikekentältä mukaan yhdeksän lajiketta. Lajikkeet arvottiin kuudelta lajike-edustajalta siten, että mukaan tuli jokaiselta lajiketalolta ainakin yksi lajike. Mukaan arvottiin kolme kiinteää lajiketta, kolme yleisperunalajiketta ja kolme jauhoista lajiketta.

Kantaperunan lajikkeista mukana kentällä olivat Annabelle, Saline ja Challenger, joista mukaan maisteluun osui vertailun lopulta voittanut Challenger.

Kaikkia yhdeksää lajiketta arvioitiin kypsennyksen jälkeen värin, rakenteen ja maun suhteen.

Challenger nostettiin ykköseksi värin ja ulkonäön suhteen. Samoin Challengerin kypsän mallon rakenne arvioitiin vertailun lajikkeista parhaaksi. Maun suhteen kärkisijoille nousi kolme maukasta lajiketta, joista Challenger jäi vertailun kakkoseksi. Yhteispisteissä Challenger nousi omaan luokkaansa parhaaseen kilpailijaan ja muihin lajikkeisiin verraten.

Osa-alue Challenger Lähin kilpailija Muut lajikkeet
Ulkonäkö ja väri Challenger: 2,46 (paras kaikista) Lajike nro 3: 2,23 Keskiarvo: 1,83
Rakenne ja suutuntuma Challenger: 2,07 (paras kaikista) Lajike nro 2: 2,03 Keskiarvo: 1,87
Maku Challenger: 2,08 (2. paras) Lajike nro 5: 2,11 Keskiarvo: 1,87
Yhteensä Challenger: 2,20 (paras kaikista) Lajike nro 2: 1,99 Keskiarvo: 1,86

Challenger on voimakaskasvuinen ja satoisa, myöhäinen yleisperunalajike. Se kestää hyvin perunarupea ja erittäin hyvin maltokaarivirusta. Challengerin maku ja käyttölaatu ovat erinomaiset. Kuiva-ainepitoisuus on korkea ja kuiva-aineen jakaantuminen ja jauhoisuus mukulan eri osissa on erityisen tasainen.

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.

Not readable? Change text. captcha txt