Hintikka: Suurvaltapolitiikka Tyrnävän miesten arjessa

  HZPC Kantaperuna, Perunanviljely, Sertifioitu siemen

Tyrnävällä 4.4.2014

Olemme viime vuosina joutuneet täällä Euroopan nurkassa olevalla pienellä kylällä mukaan maailmanpolitiikan pyörteisiin. Kolmen vuoden takainen Pohjois-Afrikan kansojen demokratialiike ja siitä poikineet sodat heittivätkin varjon viljelijöiden omistaman yhtiömme osingonmaksukykyyn. Onneksi tällä kaudella Egyptiin toimittamiemme siementen maksuliikenne saatiin selvitettyä.

Viime viikolla viljelijämme kokoontuivat Tyrnävän toimistolle pohtimaan, miten osaamme päättää tulevan kauden Venäjälle viljeltävän siemenperunamäärän. Kahvia piti hörpiskellä kolmaskin kuppi ennen kuin asiaan uskalsi muodostaa järkevän tuntuista mielipidettä.

Tilanne perunatoimitusten suhteen Venäjälle on kieltämättä vaikea. Venäjän maatalouspolitiikassa on tapahtumassa suuri muutos. Venäjä haluaa kasvattaa omavaraisuusastetta elintarviketuotannossa. Nykyisellään he joutuvat tuomaan tietyissä elintarvikkeissa jopa yli puolet raaka-aineestaan ulkomailta. Tiedämme, miten erinomaiset viljelymaat Venäjällä on etenkin Keski-Venäjällä ja niin sanotun mustan mullan alueilla. Tältä pohjalta syntyi vuosi sitten sittemmin teknisin syin argumentoitu, koko EU:ta koskeva perunan tuontikielto Venäjälle. Tähän samaan ajankohtaan EU:n ja Venäjän välille on syntynyt suurvaltapoliittinen kiista: kumman leiriin Ukrainan ja muiden entisten Neuvostoliiton alusmaiden tulisi asettua. Isoja haasteita – taitaa olla parempi, kun ei oteta ”armeijakunnan murheita” itsellemme. Annetaan hevosen miettiä, sillä on isompi pää.

Käytännössä meidän tehtävämme oli viljelijäkokouksessa kuitenkin päättää, minkä verran laitamme ensi kesäksi maahan Red Scarlettin ja Nevskin kantasiementä, josta saatu tuotanto tulisi sitten myydä ja toimittaa siemenperunana Venäjälle keväällä 2015. Mitä tekisit näiden viljelijöiden asemassa?

HZPC Kantaperunan kokonaisvolyymistä viidennes (noin 2 700 000 kg) menee Venäjälle. Tästä tuotannosta 90% on lajikkeita, joita ei käytännössä voi toimittaa oikeastaan mihinkään vaihtoehtoiseen markkinaan. Aiemmin Venäjän toimituksissa on ollut riskitasoa siinä, saako Pietarin ja Moskovan tiimimme myytyä Venäjälle tuotetun siemenen – ja saadaanko niistä rahat. Nyt riskitasossa on realisoitunut lisäksi tämä poliittinen riski, jolloin kysytään saadaanko Venäjälle yleensäkään toimittaa yhtään mitään. Jos ensi kesänä viljeltävä materiaali jää toimittamatta, se aiheuttaa kokonaisuudellemme ainakin noin miljoonan euron tappiot.

Vientiyhtiömme HZPC Sadokkaan miehet ja naiset ovat tehneet erittäin ammattitaitoista työtä yhdessä Pietarin tiimimme kanssa vaikuttaessaan molempien maiden viranomaisiin ja poliitikoihin siten, että saimme tänä keväänä, meneillään olevasta vientikiellosta huolimatta, poikkeusluvan siemenperunan viennille Venäjälle. Viisihenkinen tarkastusryhmä kävi ottamassa näytteet kaikista Venäjälle varatuista eristämme ja analysoivat ne sitten Moskovan laboratoriossaan. Erämme todettiin tarkastuksessa huippulaatuisiksi, eikä poliittisessa keskustelussa pelättyjä karanteenitauteja suomalaisesta materiaalista löytynyt. Nyt jo tiedämme, että tämä ei ole ollut näin helppoa joillakin muilla yhtiöillä muualla Euroopassa.

Viljelijöidemme arjessa tämä pitkälle kevääseen venynyt toimituslupa tarkoittaa sitä, että osa kokoukseen tulleista kavereista lajittelee Venäjän rekkoihin siemenperunaa näinä päivinä 16 tuntia päivässä. Viime viikon kokonaistoimitusmäärä oli 20 rekkakuormaa.

Pitää koputtaa puuta nöyrin mielin. Ja samalla tiukentaa entisestään viranomaisten toteuttamaa ja itse järjestämäämme sisäistä laadunvalvontaamme. Tehtävä ei ole helppo. Sen verran vaikeiden ja kekseliäiden perunatautien, ja muutenkin monimutkaisen elävän materiaalin parissa teemme työtä.

Keskiviikon iltakokouksemme päätös oli selvä. Täytyy nostaa hattua viljelijöiden rohkeudelle ja tulevaisuuden uskolle. Päätimme laittaa kutakuinkin saman määrän Venäjän lajikkeiden siementä maahan kuin ennenkin. Vain tietyt luonnollisen kierron kautta poistuvat alueet karsimme pois tuotannosta. Kukaan ei tiedä, mikä tilanne on ensi keväänä. Mutta usko on luja, että suomalaisen laadun maine myös Venäjällä ja hyvät yhteistyösuhteet pitävät meidät pelissä mukana. Mustan meren pelloilla tarvitaan korkealuokkaista puhdasta siemenaineistoa myös omavaraisuusasteen nostamiseen.

Ota yhteyttä

Jätä viesti meille, otamme yhteyttä mahdollisimman pian.