Perunablogi: Perunakatsaus
20.06.2011
Perunakatsaus
Vanha perunakausi on loppumassa ja uusi käynnistymässä. Viime kausi oli sanalla sanoen mielenkiintoinen, niin kuin oli toissakausikin. Tästä kaudesta ei kukaan pysty sanomaan millaiseksi se muodostuu, mutta todennäköisesti se on edelleen mielenkiintoinen.
Viitteitä siihen antaa Keski-Eurooppaa vaivannut pitkä kuivuusjakso, joka väistämättä alentaa sikäläistä satoennustetta. Venäjän markkina on aina arvoituksellinen, mutta kesän edetessä tilanne selkeytynee myös siellä suunnalla. Suomessa varhaisperunakausi on lähtenyt hyvin liikkeelle, vaikka Lounais-Suomen sateet ovat hieman vaikeuttaneet varhaisperunan nostoja. Hintaluokka on tällä hetkellä euron paikkeilla per kilo.
Siemenperunaistutukset saimme tehtyä poikkeuksellisen hyvissä olosuhteissa. Alkukevään sateet ja viileys hellittivät toukokuussa ja istutuksiin päästiin jo toukokuun puolenvälin jälkeen. Pääosa viljelijöistä sai istutukset päätökseen toukokuun aikana. Taimettuminen on tapahtunut erittäin hyvissä olosuhteissa ja perunan kasvu on ollut nopeaa. Tällä hetkellä maassa ja perunapenkissä riittää vielä hyvin kosteutta, mutta lämpimien säiden jatkuessa sadetusta tullaan tarvitsemaan lähiaikoina. Loppu kesä ja alku syksy näyttävät millaisiksi perunan satonäkymät muodostuvat.
Hyvää kesän jatkoa kaikille.
Terveisin,
Samuli



