Perunablogi: JUSSI: Kiertuetunnelmia
16.10.2008
Kolme päivää Kuuma Peruna -kiertuetta on takana. Yhdessä 17 yhteistyökumppanin kanssa toteutettu turnee pystytys- ja purkutöineen on mittava ponnistus. Tänä vuonna kiertue kokosi jälleen runsaasti perunaväkeä paikalle. Pyttipannun ja lautasmenekin pohjalta laskimme, että näytteilleasettajien lisäksi ruokailuun osallistui kolmisensataa viljelijää. Kiitos teille kaikille; sekä yhteistyökumppaneille että vieraille. Yhdessä teimme kiertueesta leppoisan ja onnistuneen.
Kiertueella puhutti tietysti haastava kesä. Alueellisessa satovertailussa pisimmän korren veti Suupohja. Monet viljelijät kertoivat nimittäin nopeista laatikoiden lisähankinnoista. Perunaa oli tullut mukavasti. Toinen aihe oli tietysti rutto. Aloituksen ajoituksesta muistuttivat sekä tutkijat että kasvinsuojeluaineiden edustajat. Se kävi selväksi, että vanhat ruttoainevarastot on kesän aikana tyhjennetty ja uusiakin hankittu kiivaasti.
Uudet lajikkeet herättivät myös ansaittua huomiota. Odotuksia kohdistuu Challengeriin, Operaan ja Mozartiin. Halukkaita kokeilijoita ilmoittautui runsaasti. Näistä lajikkeista Suomeen saatavat siemenmäärät selvinnevät lokakuun aikana. Myös Salinen ulkomuoto sai osakseen myönteistä palautetta. Yllättävää ei ollut, että Van Goghin tilannetta kysyttiin monesta suusta. Kerroimme, että ensi kesänä siementuotanto palaa hyvälle tasolle, minkä jälkeen kevään 2010 toimituksiin on tulossa runsaasti nuorta Van Gogh -kantaa. Vanha virtuoosi on palaamassa uudistuneena mestaruussarjaan!



