Perunablogi: JUSSI: Katse uuteen kauteen
15.05.2009
Siemenperunavarastoissa on enää "häntiä" jäljellä. Viimeiset tonnit toimitellaan ensi viikon aikana. Käytännössä viime päivinä on toimiteltu pieniä täydennyksiä niille, jotka ovat havainneet, että maata on, mutta siementä ei. Näinhän se toimii. Kannattaa muuten kysäistä, jos siementarvetta ilmenee. Monista lajikkeista löytyy vielä pieniä määriä.
Täällä Tyrnävällä ruokaperunamiehet ovat jo istutuspuuhissa. Nopeimmilla kevään istutusprojekti on jo loppusuoralla. Siemenviljelijät ovat myös jo peltotöissä, mutta istutushan tapahtuu hieman myöhemmässä vaiheessa. Kokonaisuutena Kantaperunan siemenperuna-ala kasvaa. Kasvulajikkeita ovat erityisesti Van Gogh, Velox, Annabelle ja Saline. Noiden lajikkeiden kysyntä on osoittautunut hyväksi jo kevään ennakkokaupassa.
Saapa nähdä, millainen tuleva kausi on. Riittääkö aurinkoa, entäpä kosteutta? Näitähän sitä jo pohdiskellaan. Toiveissa on, että tulisi hyvä ja laadukas sato. Ei kuitenkaan mitään hirveää ylituotantoa, että hinta pysyisi siedettävänä :). Hyvää perunaa on mukava toimittaa asiakkaille. Ja positiivista asiakaspalautetta on ilo kuunnella. Se on kuitenkin totuus, että on hyvä saada välillä kriittistäkin palautetta. Se nimittäin saa aikaan liikettä ja kehitystä. Paikallaan on ikävä junnata.



