Perunablogi: AKI: Myyntitiimi täydessä touhussa tilausvahvistusten kanssa
20.11.2008
Myyntitiimimme eli Anne, Anna-Sofia ja Aki ovat päässeet tilausvahvistusten kimppuun. Jokavuotinen jännitysnäytelmä eli siemenperunan talvitestaustulosten saapuminen on niin hyvällä mallilla, että kantasiementen tulokset on jo kohta kaikki saatu. Tilanne näyttää varsin hyvältä, sillä viruksia on havaittu merkittävästi vähemmän kuin kahtena aikaisempana vuotena. Viime vuonnakin virusten määrä oli jo selkeästi pienempi kuin sitä edellisenä. Suunta on siis oikea.
Virustestauksen tulokset vaikuttavat kahdella tapaa sertifioitujen A- ja B-luokkien saatavuuteen. Ensinnäkin sertifioiduksi tarkistettavien erien tulee pysyä luokissaan. Toiseksi kantasiementen tulee pysyä korkeissa E-luokissa, jotta tulevien vuosien tuotanto on turvattu. Kun tuloksia on saatu tarpeeksi, tiedetään kasvaako vai väheneekö A- ja B-luokissa myytävien siementen määrä. Tämän jälkeen voidaan ruveta lähettämään tilausvahvistuksia asiakkaille.
Lisäksi olemme saaneet Hollannista, kokoluokat, määrät ja hinnat uutuuslajikkeille ja muutamilla vanhoille tutuille, joiden siementä ei enää Suomessa tuoteta. Nämäkin tiedot voidaan nyt lisätä vahvistukseen niitä tilanneille. Hyvää kannattaa siis odottaa. Uutuuslajikkeita on tulossa varsin mukavat määrät. Tänä vuonna puhutaan parin säkin sijasta rekkakuormista. Challengerin, Operan ja Mozartin viljely Suomessa tuleekin kasvamaan merkittävästi ensi kesänä.



