Kantaperuna - Northern Seed Potato

Perunablogi: AKI: Laatuanalyyseissä sato punnitaan

30.10.2008

Joka vuosi lokakuun puolenvälin tienoolla Kantaperunan toimisto hiljenee pariksi kolmeksi päiväksi minimimiehitykseen. Syynä tähän on laatuanalyysit, joista saadaan tarkkaa tietoa lajikkeidemme varastotilanteesta ja odotetuista siemenmääristä. Laatuanalyysit toteutetaan yhteistyössä viljelijöiden kanssa ja jälleen lähes kaikki sopimusviljelijät pääsivät paikalle.

Jokainen Kantaperunan viljelijä toimittaa laatuanalyysiä varten riittävän ison näytteen analyysipakkaamolle, jossa erä lajitellaan koneellisesti ja arvioidaan aivan kuin kyseessä olisi virallinen sertifiointitarkastus. Analyysien lopputuloksena saadaan jokaisesta erästä tarkka arvio esimerkiksi kokoluokista, jätteen määrästä, ulkoisesta ja sisäisestä laadusta sekä tiedot esimerkiksi mukulapainosta. Kokonaisuutena analyysien tulos ei ole heittänyt montaa prosenttiyksikköä verrattuna kevään lopullisiin tuloksiin. Toki yksittäisissä lajikkeissa voi tulla isompiakin muutoksia lajittelujen edetessä.

Myyntitiimimme odotti jälleen Pasin laskemia tuloksia kuin kuuta nousevaa. Ennakkotietona saimme jo, että pientä siemenkokoa on tullut vielä ennakoituakin enemmän. Tämä näkyy sinä harvinaisena tilanteena, että meillä on vielä pientä koko jäljellä tässä vaiheessa vuotta. Tämä on hyvä asia, sillä monet asiakkaistamme ovat viime vuosina halunneet pientä kokoa, mutta se on ollut meiltä jo loppu. Moni lajike on toki jo kokonaan loppukin, mutta siitä käy kiittäminen myös asiakkaitamme, jotka ovat aikaistaneet tilauksiaan vuosi vuodelta. Tänäkin vuonna tarjoamme porkkanana alennusta kaikille, jotka tilaavat ennen vuodenvaihdetta.