Historia

Pyhäjoen Kantaperuna Oy perustettiin 1987 Pyhäjoen Yppärissä Eero Pisilän ja Matti Pahkalan toimesta. Muutamia vuosia Kantaperunan perustamisen jälkeen lähti Tyrnävällä liikkeelle Rahkojen ja Turusten käynnistämänä Sadokas Oy. Vuonna 2001 Sadokkaan toiminnot siirtyivät liiketoimintakaupalla Kantaperunalle. Siinä vaiheessa yhtiön nimi muutettiin Pohjoisen Kantaperuna Oy:ksi.
1990-luvun alussa Kantaperuna solmi edustussopimuksen hollantilaisen HZPC:n kanssa. Yhtiön kasvua ja kehittymistä siivitti erityisesti Van Gogh -lajike, joka nousikin nopeasti Suomen suosituimmaksi ruokaperunalajikkeeksi. Myöhemmin 1990-luvulla edustussopimukset solmittiin saksalaisten jalostajatalojen Solanan ja Langen kanssa. Suomalaisen Borealin ruokaperunalajikkeiden edustus siirtyi Kantaperunalle Sadokas-liiketoimintakaupan myötä.
Viime vuosina siemenperunayhtiö Kantaperunasta on kehittynyt laajasti peruna-alalla vaikuttava konserni. Vuonna 2005 Kantaperuna osti Perunakauppa Luonnosta Oy:n osake-enemmistön. Pari vuotta myöhemmin Kantaperuna oli keskeisesti mukana Raisio Oyj:n perunaliiketoiminnan omistusjärjestelyissä. Liiketoiminta siirtyi Profood Oy:n omistukseen, josta Kantaperuna omistaa 40 %. Syksyllä 2007 perustettiin Ruotsiin tytäryhtiö HZPC Kantaperuna AB, jossa Kantaperuna on pääomistajana.



